perjantai 25. marraskuuta 2016

Osa 2: Sokerijuurikassiirappi


Sunnuntaina julkaisin sokerijuurikasvideon. Tässä nyt niiden jatkojalostusta.

Sato oli melko vaatimaton. Yksi sankollinen, eikä juurikkaat olleet mitään superisoja.



Kuorin ja pilkoin juurikkaat kattilaan. Keitin niitä puuhellalla parisen tuntia, kunnes olivat ihan pehmeitä. Siivilöin palaset pois ja otin keitinveden ja juurikkaista tulleen mehun talteen ja aloin keittää sitä sakeammaki. Ehkä noin tunnin päästä se sakeni siirapiksi.


Kaadoin siirapin kuumaan purkkiin. Aika reilusti yliarvioin purkin koon!


Seuraavana päivänä pehmenneet juurekset olivat jäähtyneet niin, että pystyin puristamaan niistä pyyhkeen läpi loput mehut. Jollain prässillä olisi saanut vielä tarkemmin, mutta käsinkin sain aika paljon mehua irti. Tämä liemi muuttui siirapiksi nopeammin. 

Siirappi on hyvän makuista eikä kitkerää kuten olin kuvitellut sen olevan.

Aion käyttää siirapin jouluruokiin/leivonnaisiin. 

Tätä aion tehdä jatkossakin. Ei ollut niin vaikeaa kuin olin ennalta luullut. Ensi kesänä yritän kasvattaa vähän enemmän juurikkaita.

Video aiheesta:





sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sokerijuurikasjuttuja osa 1

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa pitkään aikaan mitään. Olen tehnyt edelleen ajoittain neljää työtä ja vapaahetket vaan öllötän laiskana kotona enkä jaksa juuri mitään. Paitsi, että olen minä muutamassa tapahtumassa käynyt ja olen avoimen amk:n Tube haltuun-kurssilla. Nyt piti editoida ja julkaista video. Sain tehtyä ja palautettua materiaalin tähän tehtävään myöhässä ja lopputulos on tosi hätäinen ja rimaa hipova.

Tässä nyt teille näytille tämä video. Video liittyy siihen mitä puuhailin nyt viikonloppuna. Tein sokerijuurikassiirappia. Siirapin valmistuksesta kerron teille ensi viikolla. Mutta tässä tämä video:


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...