sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Jämiä

Välillä meillä syödään tosi huonosti, jos olen töissä tai ollaan paljon pihalla. Tai toisinaan ei vaan jaksa ajatella ruuanlaittoa. Silloin kun ruuanlaitto ei innosta meillä syödään lähinnä paistettuja munia, grillattua makkaraa tai mannapuuroa hillolla. Nyt ollaan yritetty syödä pakastimesta ruokaa pois, että kesän ja syksyn aikana voi taas säilöä uutta. Toisinaan myös se kaupassa käynti jää vähän retuperälle, joten sitten syödään mitä kaapeista ja pakkasesta löytyy. Menneellä viikolla parina sateisena päivänä tein ruokaa löytämistäni aineista. 



Lammaslihapullat

noin puoli kiloa omaa karitsan jauhelihaa pakkasesta
kaksi palaa tarjous paahtoleipää
yksi oman kanan muna
itse kuivattua purjoa sopivasti
valkosipulijauhetta (kaupan)
suolaa
Arlan lasitölkissä olevien fetajuustokuutioden mausteöljy
Ehkä noin desi omatekoista ketsuppia

Paistoajan voit tarkistaa jostain :)

Söimme ruskean kastikkeen, keitettyjen perunoiden ja työsuhdesalaatin kanssa.


Jääkaapin uumenista löytyi kuohukerma, jonka päiväys oli 5.6. Se oli ihan takana ja hiukan jäähileessä. Tein kermasta kakun. Ohje täällä.


Loput tarjous paahtoleivät laitoin uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja tuolla alakuvan kojeella jauhoin ne korppujauhoiksi. 


Kojeella tein aiemmin yrttisuolaa, josta kerroin edellisessä postauksessa. Jauhoin yhtenä päivänä myös viimeiset joulusuklaakonvehdit, joista tuli ihan sairaan hyviä muffineja!


Nyt alkaa tulla pihalta hiukan syötävääkin. Ei tarvitse pelkkiä jämiä syödä ;)

Kasvimaasta tekisi mieli kertoa, mutta eipä siinä kovin kertomista ole :( Katsotaan ilkeäisinkö ottaa siitä kuvia ensi viikolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...