sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Paluu syyslomalle


Syysloma oli ja meni jo aikoja sitten, mutta muutama kuva vielä "loman kivoimmasta päivästä", kuten lapset asian ilmaisivat. 

Meillä ei ole nyt ollut varaa matkustella yhtään mihinkään. Eikä me oikein muutenkaan olla kovia matkustamaan. Ja lapset kärsivät kaikki enemmän tai vähemmän matkapahoinvoinnista, joten sekin tekee ainakin autoilusta vähän inhottavaa.

Ajoimme yhtenä päivänä lomalla omaan metsään vajaan 10 kilometrin päähän. Minä löysin kassillisen jäisiä suppiksia ja muut tekivät sillä aikaa nuotion.



Esikoinen sai synttärilahjaksi vesurin ja hän pääsi sitä ensi kertaa kokeilemaan tositoimissa. Poika oli tosi innoissaan.


Keskimmäinen "sisusti" nuotiopaikaa ja pehmusti penkkejä veljen karsimilla havuilla.


Pojat on joskus aiemmin tehneet sillan metsäojaan.

 

Metsurit töissä.

Paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. Mukana oli termareissa kahvia ja kaakaota.
Näitä retkiä pitäisi tehdä enemmän :) Hyvät muistot syntyvät pienistä asioista.

6 kommenttia:

  1. Ihan parhautta tommoset retket. Liputan tälläisten lapsuusmuistojen puolesta.

    VastaaPoista
  2. Me tehtiin vain yksi metsäretki tänä vuonna ja se on kyllä ihan liian vähän, eikä meillä ollut edes nuotiota, eväät vain. Mukavaa kun on tuollainen oma pikku puuhapalsta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään tällasia retkiä saada aikaseks tehhä kovin usein. Kerran pari vuodessa. Pojat käy kyllä isin kanssa sillon tällön metsässä muuten, ilman eväitä.

      Poista
  3. Sanotaan juurettomat ihmiset.
    Se on oikeasti, ne jotka
    ovat hyljänneet isiensä viisauden.

    He olivat pahoja.
    Mutta eivät suinkaan kaikessa.
    Mitä me olemme?
    Pahoja kaikessa.
    Roska joukko ilman
    perintöä,
    ilman varsinaista hyvyyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en ymmärrä? Hieno runo, mutta mitä tahdot tällä minulle sanoa. Että olen paha? Roskajoukkoa? Vailla hyvyyttä. Juureton? Ja hylännyt isieni viisauden?
      Jos sitä takoitit, taidat puhua ihan väärälle tyypille.... En tunnista itseäni. Vai puhutko omasta puolestasi?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...