torstai 16. tammikuuta 2014

Pientä sisustusta.


Kotona oleminen alkaa jo vaikuttaa :) Sitä huomaa ihan uusia epäkohtia kodissaan tai muistaa ne uudelleen. Olemme teettäneet keittiöremontin noin 7 vuotta sitten. Hankimme edulliset kalusteet, jotka on kivan väriset, mutta muuten olisin kyllä halunnut sellaisen 50-luvun puisen keittiön. Joskus, tai aika useinkin, täytyy vaan tyytyä siihen mihin raha, taidot ja aika riittävät. Ehkä haave joskus toteutuu, nyt vaan ollaan tyytyväisiä tähän. Keittiömme on toivottoman pieni. Kaapit nippanappa riittävät, mutta pöytätilaa on ihan minimaalisesti. Ja kaappitilaa vähentää vielä tämä, että keskellä seinää on pieni ikkuna. Tykkään kyllä tästä ikkunasta nykyään tosi paljon. Lapset usein leikkivät ikkunan alla ja vilkuttelevat minulle :) Ja nään siitä kun isäntä kantaa ikkunan ohi puita pannuhuoneeseen. Ikkunasta näkee myös tielle, jos joku tulee meille. Pimeällä auton valot näkyy ensimmäiseksi tästä ikkunasta ja paljastaa, että isi tulee töistä. Tässä ikkunan kohdalla pöytä on matalammalla kuin muualla. Alla oli kaksi suurta vetolaatikkoa, mutta nyt siinä on pöytämallinen astianpesukona. Tila on sille juuri sopiva. Ikkunan yläpuolella on ollut ihan tyhjää. Kunnes nyt löysin paikalliselta fb-kirppikseltä täydellisen kaapin. Mitat on kuin tähän tehty. Tyyli on vähän eri, mutta haittaakse? Kaikki meillä on muutenkin eriparia. Sukista lähtien :D Vaihdoimme kyllä nupit sinisiksi, jotka ovat perua alkuperäisistä keittiökaapeista, jotka oli ennen remonttia. Onneksi säästämme kaikki ruuvit ja nippelit ja nappelit. Nyt laitoin kaappiin jotain vaan nättejä astioita, mutta luulen, että sinne päätyy ehkä kuitenkin vielä jotain muuta kuin nuo... Katsellaan. 
Vähän lisää säilytystilaa tuli myös tuosta tangosta. Sain idean yhtenä aamuyönä valvoessa ja murehtiessa. Joskus kannattaa murehtia :D Tangon pitimet on otettu talteen risasta lastulevyisestä vaatekaapista, joka oli talossa muuttaessamme. Tanko on 2€:n harjan varsi halpakaupasta. Oli kyllä ostettu harjaan, mutta jäänyt laittamatta. Sitä piti vähän lyhentää ja kaventaa lyhennetystä päästä. Toinen pää oli valmiiksi sopiva. Metallisia S-koukkuja piti katsoa monesta kaupasta ennen kuin löytyi sopivan kokoisia. Rautakaupoissakaan ei ollut. Mutta kylän pienimmässä ruokakaupassa oli! Sattumalta huomasin ne. Olisin tarvinnut enemmän, mutta neljäkin on ihan hyvä. Ainakin alkuun. Eipä näytä liian täydeltä. Saan tankoon roikkumaan 1dl:n 5dl:n ja litran mitat sekä puukon ja sakset. Eivät lapset yletä. Vielä haluisin emalisen mehukannun ja lasten emalimukit, jotka saivat joululahjaksi, tähän roikkumaan.
Sain tänään tilattua hieroja-ajan. Ja eilen käytin poikaa puheterapiassa. Pikku hiljaa rästityöt valmistuvat :)
Hyvä mieli!

P.S. En jaksa tarkistaa kirjoitusvirheitä...  

4 kommenttia:

  1. Ikkuna keittiössä on aivan ihana, ja kaappikin sen yläpuolella. Me ihan laitoimme ikkunan keittiöön, vaikka se varmaan jostakin ihan hullua olikin. Vaikka keittiö onkin pikkuinen ja jouduin sen ikkunan takia luopumaan aika paljosta seinätilasta, niin en kyllä ole katunut. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää Viikonloppua teillekin :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on kanssa tosi pieni keittiö, jossa tosin on ihan normaali ikkuna. Mutta ei juurikaan vapaata seinäpintaa ja lattia pinta-alakin pieni. Meillä on tosi pieni ruokapöytä siellä, kyllä siihen mahtuu 4 ihmistäkin syömään, kun me nykyisin otetaan ruoka aina hellalta lautaselle, niin ei pöydässä tarvii olla niin paljon tavaraa...ja nythän me ollaankin enimmäkseen kaksistaan. Hyvää pakkas-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :) pienilläkin keittiöillä tulee perhe ravituksi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...