maanantai 6. tammikuuta 2014

Mikä on rikki, korjataan

Olen melkein kaksi vuotta sitten kirjoittanut kotitossuista. Olen pari kertaa paikannut niitä neulahuovuttamalla. Olen siis laittanut rikkinäiseen kohtaan ja siihen ympärille, molemmin puolin tossua, huovutusvillaa ja sitten huovutusneulalla töpötellyt villat kiinni. Hyvin kestää taas kävellä aikansa. Eivät kuluisi niin paljon, jos en käyttäisi myös kengässä näitä. Ovat paremmat kuin villasukat.

Sen lisäksi, että minulla on projektina siivota ja laittaa kodin ylimääräisiä tavaroita kiertoon, yritän myös korjata kaikki rempallaan olevat asiat. Olen aloittanut näistä helpoimmista. Vaatteiden parsimisesta esimerkiksi. Korjasin myös "uuden" hellamme kahvan. Saadessamme hellan, siitä puuttui kahva kokonaan ja luukun avaaminen oli vähän hankalaa. Mutta kahvaksi löytyi isännän jemmasta sopiva rima. Riitti, että sen sahasi oikean pituiseksi ja murjoi paikalleen. Yhtään ruuviakaan ei tarvittu. Melkein parempi kuin alkuperäinen.


Uuniin liittyvä toinen korjaus on patakintaat. Niitähän saisi eurolla tai parilla uusia. Mutta kun nämä on ihan parhaat. Söpöt neuvostovirolaiset puput, joihin kuuluu myös pannumyssy ja essu. Paitsi, että essu on tainnut hävitä jonnekin. Pannumyssy on kesäisin käytössä takapihalla kahvitellessa. Nämä kintaat on palaneet puhki, mutta saivat jatkoaikaa vanhan lakanan kustannuksella.


Vielä on asioita, jotka odottavat korjausta. Myös isompia asioita. Olen tehnyt listaa...
Keskimmäisen lapsen r- ja s- pitäisi korjata. Täytyy varata puheterapia-aika.
Omat hampaat pitää korjata. Täytyy varata hammaslääkäriaika.
Niskakipu pitää korjata. Pitää varata fysioterapia-aika. Mulla on jopa lähete sinne.
Auto on sisältä ihan hirveän likainen. Pitää varata aika, että saa sen pestyksi.
Pässi on alkanut puskea. Sen pitää korjata luunsa johonkin muualle. Joudun ehkä hieman auttamaan.
Ja saattaa olla vielä muitakin asioita, mutta eipä nyt pasahda mieleen.... Toivottavasti ei taas pasahda tuossa kahden ja kolmen välillä aamuyöstä. Ajoittainen unettomuus vaatisi myös jonkin sortin korjausta.
Nyt taidan korjata itseni yöpuulle :)



1 kommentti:

  1. Jos listaa pukkaa, niin kynä ja paperi sängyn vieressä on oiva keino saada asia pois mielen päältä. Ei sillä, että voisin nukkumisen taidossa ketään neuvoa.

    Hienoa, kiitettävää korjailutyötä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...