keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lukemisesta

Minä olen himolukija, mutta en ole ainakaan vuoteen pystynyt lukemaan yhtään kirjaa loppuun saakka. En jotenkin jaksa ja pysty keskittymään. Ja minua harmittaa, koska rakastan kirjoja ja lukemista. Olen kyllä aloittanut noin puolentoista vuoden tauon jälkeen iltalukemisen lapsille. Sipulikin malttaa istua Sellerin kainalossa ja kuunnella. Tai ainakin se on melkein hiljaa, tiedä sitten kuunteleeko tai tajuaako vielä. Artisokka sählää. Se on ollut hyvä kuuntelija, mutta nyt sillä on joku viiden vuoden taantuma... Nyt luemme parhaillaan Annelin ja Onnelin talvea, jonka löysimme kirppikseltä 50 sentillä. Sunnuntaina ajattelimme mennä katsomaan elokuvaa Annelista ja Onnelista. Tämä talvikirja on kai jatkoa sille elokuvan tarinalle. Ihana kirja, miksen itse löytänyt ihania A&O-kirjoja pienenä! Olisin varmasti tykännyt! Meidän pojatkin tykkää. On ollut ihanaa lukea taas lapsille. Ja itse nautin lasten ilon lisäksi myös tarinoista. Maanantaina kävin Sellerin opettajan kanssa juttelemassa ja oli ihana kuulla, että pojasta huomaa, että kotona on luettu paljon, koska hänellä on hyvin laaja sanavarasto. Koulunkäynti ei ole Sellerille mitään leikintekoa vaan totista puurtamista. Uskon, että jos emme olisi lukeneet paljon hänen oppimisensa olisi vieläkin haasteellisempaa. Selleri sai kirjainnostuksen ensimmäisessä hoitopaikassaan. Kävivät hoitotädin kanssa kirjastoautolla ja Selleri näki perheen omien poikien lukevan paljon. Siitä asti Selleri on tykännyt kirjoista ja lukemisesta. Olen kiitollinen sille perheelle tästä(kin) asiasta :) Meillä kaikki lapset käyvät nukkumaan kirjakasan kanssa. Itsekin aiemmin luin nukkumaan mennessä, mutta jotenkin ei ole innostanut. Olen ainoastaan selannut tietokirjoja viimeaikoina ja lukenut lehtiä. Olen lukenut PALJON lehtiä. Olen saanut äidiltä kassillisen kuvalehtiä ja hakenut niitä paikallisen kirppiksen ilmaiskorista ja ostanut kirjaston poistomyynnistä. Niitä jaksan ja jos en jaksa lukea katselen kuvia ja haaveilen. Olen myös tilannut kaksi lehteä Ekoelon ja Kotipuutarhan. Ehkä minun pitää lopettaa ne, jos tulee liian tiukkaa rahan kanssa. Minulla on sellainen musta lokerokansio, johon olen kerännyt kaikkein inspiroivimmat artikkelit talteen. Rima on aika korkealla, että artikkeli päätyy kansioon. Siinä pitää olla joku ihan tosi hyvä ohje tai tarina todella mielenkiintoisesta aiheesta. Lähinnä jutut liittyvät luonnonmukaiseen elämään, luontoon, ruokaa, puutarhaan ja tee-se-itse-juttuihin. Itselle turhat lehdet vien sinne kirppiksen ilmaisjakeluun. Puutarhalehtiä olen toistaiseksi säästänyt jemmassa.


Äsken tilasin 2 numeroa Koti ja puutarha-lehteä alle 8:lla eurolla. En ole koskaan tutustunut kyseiseen julkaisuun, joten ihan uteliaisuudesta ajattelin katsoa millainen se on. Sivulla vielä luvattiin, että tilaus päättyy kahden numeron jälkeen itsestään. Minua on ärsyttänyt Sanoma Magazinen tapa lähettää lasku siten, että seuraava numero on jo tulossa. Kun perut tilauksen jatkoa, joudut sitten maksamaan sen viimeismmän numeron kuitenkin vielä erikseen. Meillä ainakin Aku Ankan ja Meidän perhe- lehden kanssa kävi niin.

No tulipahan taas joristua. Kiitos ja anteeks ja öitä :D

tiistai 28. tammikuuta 2014

Suunnitelmia

Eilen mä haaveilin. Tänään mä suunnittelen. Niillä on minusta se vissi ero, että haaveet jotenkin lilluu ilmassa ja ajatuksissa. Ne on sitku-ajatuksia. Suunnitelmille on jo olemassa jonkinlaiset raamit ja aikataulut. Suunnitelmia syntyy myös ihan todellisista tarpeista. Mutta suunnitelmat voivat syntyä myös haaveista. Tai kyllä inpulsiiviset päähänpistotkin voivat poikia suunnitelmia. Mammukan suunnitelmilla on myös sellainen ominaisuus, että niillä on helppo saada isäntä ärtymään. Se ei aina erota mikä on haave ja mikä suunnitelma. Pitääkö asiaan oikeasti reagoida vai ei. Isännässä on paljon muutosvastarintaa ja sitä on vaikea saada suostutelluksi mukaan mihinkään. Isäntä on realisti, jota tällainen taivaanrannanmaalari ehdottomasti tarvitsee.

Suunnitelma 1.

Ensi kesänä hilaamme vanhan 3x3m- kokoisen hirsikehikon metsäämme. Tämä asia on varma. Asiaan liittyy kyllä paljon mahdollisuuksia ja haaveita. Siis minun päässäni. Isäntä haluaa edetä paljon suoraviivaisemmin ja selkeämmin. Mutta mikä tärkeintä olemme yksi mielisiä siitä, että se rakennetaan. Paikka on myös päätetty ja apuvoimia kyselty. Minä haluan siihen kierrätystiilikaton (vanhan ajan kattotiiliä) tai turvekaton. Isäntä peltikaton, koska se on kevyt ja helppo. Ruma, sanon minä siihen. Ei istu maisemaan. Me haluamme pystyttää aitan luonnonkivijalalle. Veljeni yrittää ympäripuhua meitä valamaan betonivalun. Niin saamme hyviä neuvoja ja ohjeita myös sukulaisilta :D Ihan kaikella lämmöllä <3 Minä haluan aittaan myös pienen kaminan. Nii joo, eihän me olla kysytty mitään vielä edes rakennustarkastajalta tai mikä se nyt on siellä kunnantalolla. Eihän me vielä edes tiedetä saako sitä tönöä edes pystyttää tai laittaa sinne tulisijaa. Ja lopuksi, te ihan oikeat tutut siellä ruudun toisella puolella... talkooapua saa tarjota!

Suunnitelma 2.

Teetämme uuden uunin tupaan/keittiöön. Puramme entisen tuvan takan ja keittiön hellauunin pois ja niiden tilalle rakennetaan yksi leivinuuni/hella. Saamme lisää tilaa keittiöön samalla kun puramme vähän seinää. Jos sen voi purkaa, en tiedä... Isäntä haluaa vuolukiviuunin. Ruma, sanon minä siihen. Minä haluan tiilistä muuratun. Sopii tyyliin. Aikataulu...hmm... sitten kun on varaa tai nuohooja sanoo, ettei noita entisiä enää voi turvallisesti lämmittää. Voi mennä vuosia.

Suunnitelma 3.

Rakennamme vinttiin pojille kammarit. Pojat inhoaa sanaa kammari. Vanhanaikaista kuulemma. Ja noloo. Ei sinne ihan täyttä huonekorkeutta saa, mutta kyllä se lapsille (tai oletettavasti ne on jo teinejä, jos ja kun tämä ehkä mahdollisesti toteutuu...) On vaikea hahmottaa mihin meille saisi rappuset ylös... Nyt vinttiin mennään ulkokautta, pienestä luukusta ja sitä varten pitää roudata aina tikkaat. Isäntä on ottanut mulle kerran kuvia millasta siellä on. En ole koskaan uskaltanut kiivetä sinne. Kyllä mä kiivetä uskallan vaikka mihin, mutten tulla alas. Pienenä aina kiipesin puihin ja navetan vinttiin ja äiti hermostui kun sen piti raahata mut jotenkin alas. Kun Selleri oli pieni se aina kyseli, mikä luukku talossa korkealla on ja aina vastasin sille, että siellä asuu meidän esi-isiä. Vähän niinkuin muumeissa. Välillä se muistelee sitä :D

Suunnitelma 4.

Laitamme valmiiksi edelliseltä asukkaalta keskenjääneen aurinkokeräinsysteemin. Ja/tai hankimme myös aurinko- ja/tai tuulienergiaa. Niin, että ainakin kesäisin saisimme siten lämmitettyä käyttövettä, joka talvella lämpiää puulla.

Ja kuten huomaatte. Ei kai me olla mihikään tästä muuttamassa. On niin paljon suunnitteilla tähän taloon. Me rakastamme tätä omaa outoa pikku taloa, jossa on ihan hassuja ratkaisuja. Erikokoisia ja -parisia ikkunoita ja rakoja lattialankkujen välissä. Talo, joka nitisee kun sisällä kävelee tai ulkona kovasti tuulee. Talo, jonka pannuhuoneessa kasvaa viiriäisiä ja varastossa kaneja. Talo, jonka pissiputki jäätyy ainakin kerran talvessa. Ja talo, jossa sulake palaa, jos imuroi liikaa. Talo, joka on samanvärinen kuin muumeilla. Tämä talo on koti. Ja niikuin isäntä aina sanoo: "Lapsia ei saa viedä syntymäkodista pois." Ja se on niin riipaisevan kauniisti sanottu, että itkettää. Ja mammukka miettii kuumeisesti voiko kodista tehdä jotenkin maatilan? Elämän suurena suunnitelmana taustalla on ajatus riittävän onnellisesta riittävän omavaraisesta perheestä.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Haaveita vain... huoh...

Eilen mietin postauksessani tuota tyytymättömyyttä omaan elämään. Voisihan se olla toisaalta ihan hyväkin asia toisinaan. Jos olisi vain ja ainoastaan tyytyväinen, ei pääsisi eteenpäin minkään suhteen. Ilman haaveita ja tavoitteita katoaisi päämäärä. Elämä on kuitenkin koko ajan muuttuvaa ja haavet ohjaavat suuntaa. Toivottavasti parempaan. Ehkä haaveet myös vähän ehkäisevät sellaisia impulsiivisia päähänpistoja. Tosin niitäkin joskus tarvitaan, mutta jos niiden mukaan pelkästään ajelehtii, voi mennä helposti ihan vikaan. Haaveet joiden toteuttamiseksi joutuu näkemään vaivaa ja odottamaan, tulevat testatuiksi, että haluanko ihan oikeasti tai pystynkö ihan oikeasti. Äsken luin kirjoituksen Olgan kotona- blogista ja mietin omia haaveita, mitä elämältä toivon. Osa ehkä toteutuu, osa varmasti ei.

Haluan sellaisen kodin, jota myös maatilaksi voisi kutsua.

Haluaisin lypsyvuohen.

Haluaisin kolmannen kerran eteläiseen Afrikkaan. Haluaisin seuraavaksi matkustaa Botswanaan. Olisin halunnut töihin Afrikkaan, mutta siitä haaveesta olen luopunut. Mutta... you never know...

Haluaisin opiskella vielä jotain. En tiedä mitä. Pieni aavistus on mitä se voisi olla. Ehkä joskus... tai sitten ei. Tai kaksikin mahdollista kiinnostuksen kohdetta voisi olla. Minua kiinnostaisi tosi paljon kaikki yrtit, luonnosta kerättävät syötävät ja materiaalit. Toinen on se, että lukion jälkeen hain teologiseen, mutta en koskaan vaivautunut hakemaan uudestaan. Nämä  on kyllä aika kaukana tosistaan, mutta väliäkö sillä. Tuskin vakavasti ottaen opiskelen koskaan kumpaakaan. Mutta ihan pienesti mahdollisuuden ovi on raollaan.

Sitten minulla on ihan pöljä haave. Mies kyllä jo kerran tyrmäsi sen. Haluaisin tehdä stand up- komiikkaa :D Siis ihan oikeasti. En tiedä tunnistaako kukaan muu tätä ominaisuutta minussa. Usein kyllä itse nauran omille jutuille, mutta se ei ehkä vielä todista mitään :D Mutta onpahan aina hauskaa seuraa, vaikka olis ihan yksinkin.

Ja kyllä minä ihan pienesti haaveilen neljännestä lapsestakin. Syli ei ole vielä ihan täynnä. Ehkä tämäkään haave ei ole kovin järkevä. Hyvä kun pärjään näitten olevien kanssa.

Tässäpä näitä haaveita... muutama alkuun.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Dok: Uudenlaisen asumisen utopiat

Pienoiskotien suosio kasvaa. Mikroasumuksia valitaan vapaudenkaipuussa ja vastaiskuksi kulutusyhteiskunnalle. Olisiko aika hypätä pois raatamisen ja kuluttamisen oravanpyörästä?

Äsken tuli Femmalta tällainen ohjelma. Käy katsomassa Areenasta, jos olet kiinnostunut vähän vaihtoehtoisemmasta asumisesta. Dok: Uudenlaisen asumisen utopiat

Itse kovasti tykkäsin siitä pikkuruisesta talosta, joka näytti ihan perinteiseltä puiselta talolta, miehestä joka asui omatekoisella saarella ja omavaraisesta vanhemmasta herrasta joka asui yksin autiomaassa.

Olen ajoittain tosi tyytyväinen tähän omaan elämään. Siihen, että nuukaillaan, asutaan melko pienesti, pihamaata on ihan vähän ja meillä on pikkuruiset mahdollisuudet pitää muutama eläin. Siihen, että kierrätämme, nuukailemme ja elämme säästeliäästi. Ja tällaiset ohjelmat kannustavat ja ispiroivat jatkamaan näissä puitteissa.

Mutta sitten toisaalta... Haaveilen isommasta talosta tai ainakin siitä, että olisi oikeasti pieni maatila. Navetta, pari piharakennusta ja hieman peltoa. Mutta ihan oikeasti olisiko se sitten järkevää. Olisiko mielekästä ottaa uutta lainaa, kun 25 vuoden asuntolainastamme on 10 vuotta jo maksettu. Olisko järkeä ottaa lainaa, kun se tietäisi sitä, että minun olisi etsittävä koko päivätyö puolikkaan sijasta. Millä ajalla sitten hoitaisi sitä omaa pientä tilaa. Koska realiteettihan on se, että tuskin siitä rahaa saisi lainan maksuun. Elää pystyisi, jos sen valmiilla rahalla voisi ostaa. Mutta mistäpä sitä valmista rahaa, kun en edes lottoa. Muuttuisiko se idyllin tavoittelu ja haaveen toteuttaminen ankeaksi pakkopullaksi, joka lopulta polttaisi loppuun. En tiedä. Haaveilen siitä, että kaikki lainat olisi maksettu ja sitten voisi vaan elellä. Mitä vähemmän olisi sidonnaisuuksia mihinkään pakkoihin sen vapaammalta tuntuisi. Tai ainakin luulen.

Luulen, että nykyisellään asiat on aika hyvin. Meillä on omannäköinen koti. Meillä on tässä puuhaa sen verran kun pystymme hoitamaan. Jos aikaa tai resursseja jostain putkahtaa ylimääräistä niin kyllä varmasti keksimme kuinka voimme senkin käyttää. Mutta nyt pitäisi olla hyvä näin. Välillä iskee kuitenkin tyytymättömyys. Ja oikeastaan ne yllykkeet tyytymättömiin ajattuksiin tulee ulkopuolelta. Kun lukee lehtiä, blogeja, keskustelupalstoja, katsoo tv:tä, juttelee ihmisten kanssa... alkaa helposti verrata omaa elämäänsä muiden elämään. Mitä kaikkea minullakin voisi olla, jos vain olisi enemmän rahaa, aikaa, taitoa, tietoa, itsetuntoa, asennetta, jos olisi vähän parempi ihminen... Ihan tyhmää! Miksen vaan voisi olla tyytyväinen siihen, että kaikki on nyt näin ja oikeastaan kaikki on tosi hyvin. Tämä elämä on riittävä. On hullua, että pidän itseäni vähän tyytyväisenä, mutta silti kadehdin välillä sitä, että muilla on jotain enemmän. Jotain, mitä minulla ei ole.

Mutta takaisin asiaan. Tämä oli siis inspiroiva ohjelma ihmisistä ja asumisesta. Pitää uskaltaa kulkea omaa tietään. Luottaa siihen. Välittämättä siitä, että joku voi ajatella, että ompa outoa, ei noin voi elää. Kyllä muuten voi :)

perjantai 24. tammikuuta 2014

Lämpötiloja

Tänä aamuna oli talven kovin pakkanen -23 astetta. Asumme mäellä ja mäen alla oli varmasti monta astetta kylmempää, niin aina.

Aamulla pojat katselivat lastenohjelmia. Nakottivat sohvalla pelkissä kalsareissa. Ei paitoja, ei sukkia. Katsahdin mittariin. Sisällä + 15 astetta. Kysyin paleltaako. "No on täällä ehkä vähän viilee."

Aamupalan jälkeen saatoimme esikoisen taksille. Sinne kylmään, mäen alle. Keskimmäinen sai jäädä sohvalle tekemään Angry Birds puuhakirjaa. Kalsarisilleen. Esikoinen puki ne tavalliset talvivaatteet. Mutta paksumman pipon kuitenkin. Villasukkia ei suostunut laittamaan. Sanoi piilottaneensa ne, etti tarvitse käyttää. Putkihuivin kuitenkin etsi kaulaan. Pakkasin nuoremmalle päivävaatteiden lisäksi villapuvun, karvahatun, huopikkaat ja toppapuvun. Laitoin ahkioon lampaantaljan, ison villahuovan, lapsen, käärin pakettiin ja vielä toinen lampaantalja päälle. Saatoimme esikoisen taksiin. Ei se vieläkään uskalla kävellä yksin aamulla. Iltapäivällä uskaltaa. Noin kilometrin lenkki teki hyvää. Itselle tuli kuuma.

Palasimme kotiin ja lämmitimme uuneja. Kävin eläinten luona. Lampailla, vuohella ja kanoilla oli vedet sulat ja lämpömittari näytti +5 astetta. Hyvin on isännän eristämä suoja toiminut. Eikä siellä ole edes mitään lämmitintä. Jos vielä kylmenisi, olisi pakko viedä sinne joku aparaatti. Kaneilla uudessa asunnossaan on -5 astetta, mutta onhan se ihan hirmuisen paljon vähemmän kuin ulkona. Kaikkein lämpimintä on viiriäisillä pannuhuoneessa, varmaankin lähellä 25 astetta. Mutta niillä pitääkin olla lämmin.

Kellaria joutuu vahtimaan. Siellä on ollut vain kaksi astetta lämmintä. Olen vienyt sinne kuumavesi kanistereita. Tänään tuikkulyhdyn. Mutta nuo kynttilähommat vähän arveluttaa. On hankalaa kun ei saa lunta kellarin suojaksi, tai kanalan. Tai asuinhuoneiden. Ja mikä tärkeintä putkien.

Tämä päivä oli kuin huonoa komediaa. Kuivakäymälän pissiputki jäätyi. Piti käydä ulkona, potalla tai kylppärin lattiakaivolla. Hankalaa. Isäntä sai sen kuitenkin sulamaan jollain lämpötoholla ulkokautta.

Iltapäivällä minun piti viedä keskimmäinen kerhoon. Mutta auto ei startannut. Olin pitänyt autoa lämmityksessä 3 tuntia. Mutta virta ei mennytkään seinästä autoon asti. Luulin, että sulake oli palanut. Mutta johto olisin niin jäässä, ettei se ollutkaan ihan kunnolla pohjassa. Ärsyttävää. Ja olin luvannut esikoisen kavereineen hakea samalla reissulla koululta. Pojat kuitenkin saivat kyydin ja lopulta keskimmäinenkin pääsi kerhoon. Mutta siellä ei ollut ketään muuta kerholaista. Oli leikkinyt yksin legoilla kaksi tuntia. Ja syönyt eväät. Mutta oli ihan hyvällä mielellä kun oli päässyt lopulta kerhoon. Oli ollut mukavaa yksinkin.

Vaikka oli kylmä päivä lapset leikkivät useamman kerran ulkona. Ei kuulemma palella. Ja kun tulivat sisälle, pojat heittivät tietysti kaikki muut vaatteet pois paitsi kalsarit. Mutta olihan meillä jo toki 18 plussan puolella. Ihan kesäiset lämpötilat, eikö? En kyllä oikeasti tajua, miten ne tarkenee ilman paitaa ja paljain varpain. Itsellä on pitkähihainen ja villatakki. Pitkät kalsarit ja farkut sekä sukat ja villasukat. Kyllä minä yritän tuputtaa vaatteita lapsillekin, mutta ne hetken päästä riisuvat "liiat" pois, oli keli mikä tahansa...

Hyvää talvista viikonloppua :)

P.S. Huomaan, että pian blogini vierailijoiden määrä on sama kuin postinumeroni. Pitäisköhän pistää joku arvonta pystyyn...

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kakku vanhasta kermasta ja pussillinen roskia

Blogista on näemmä tulossa päiväkirja kun joka päivä täällä kirjoittelen. Ehkä olen tulossa nettiriippuvaiseksi?

Tänään aamulla päätin leipoa kakkua. Syytä siistä, että jääkaapissa oli purkki kermaa, jonka päiväys oli 7.1. Ihan vaan pari viikkoa vanhaa siis... Päivämäärät on suuntaa antavia... Toinen syy oli se, että sain muutaman ankan munan. Jotenkin olen ymmärtänyt, että ne on parempia leivonnassa kuin sellaisenaan syötävinä. Joku viisas voi korjata, jos olen väärässä. En ole ikinä aiemmin tehnyt mitään ankan munista tai maistanut niitä missään muodossa. Googletin ohjetta kakulle, joka tehdään vanhasta kermasta Vatsasekaisin kilinkolin- blogista löysin ohjeen ja kommenteissa on ihan mielenkiintoinen keskustelu vanhasta kermasta. Tai oikeastaan sen kakkuohjeen löysinkin juuri noista kommenteista.



Hienosti onnistui. On hyvänmakuinen ja erittäin kuohkea. Siitäkin huolimatta, että mokasin ohjeen kanssa. Siinä kun käsketään lisäämään voisula ja kerma ja vasta sen jälkeen munat. Minäpä laitoin voisulan ja munat ja sitten kerman. Tällanen mä oon. On vaikea olla ohjeiden kanssa täsmällinen. No tulipa taas testattua, että kaikki ei ole ihan niin justiinsa. Kakku maistui erittäin hyvin lapsillekin. Tosin keskimmäinen suuttui kun kakku oli liian pehmeää ja eka palasta puolet tipahti ensi haukulla penkille. Ja esikoinen oli sitä mieltä, että ihan hyvää, mutta piimäkakku on parempaa. Sanoo tyyppi, joka inhoaa piimää ja jopa sen hajua :D

Tässä vielä ohje:

4 dl vehnäjauhoja
2rkl perunajauhoja
vajaa tl suolaa
3 dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1 dl voisulaa
2 dl hapanta kermaa
2 ankan munaa, toki tavallisetkin munat käy :D

Siivilöi kuivat aineet kulhoon. (Arvaa jaksoinko kaivaa siivilän kaapista, vatkasin hetken jauhoja vatkaimella...) Lisää voisula ja kerma. Vatkaa 2 min. Lisää munat ja vatkaa taas 2 min.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 180-200 asteessa 30-40 min. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä. ( Paistoin 200 asteessa 35 min ja kokeilin tulitikulla...)

******

Äsken surffailin Nuamakirjan ihmeellisessä maailmassa taas. Pitäisi ehkä vierottautua siitäkin, kun vie liikaa tätä ilta-aikaa. Voisin taas vaikka alkaa lukemaan kirjoja sillä ajalla... No löysin jonkun jakamana tällaisen artikkelin, jonka ajattelin nyt teille jakaa. Siinä kerrotaan perheestä, joka kierrättää paljon, elää ekologisesti ja heillä tulee minimaalisesti roskia. Monessa kohtaa talouden pito kuulosti samalta kuin meilläkin. Mutta roskien määrää meillä on ehdottomasti varaa pienentää. Meillä käy roska-auto 6:n viikon välein ja kesällä samaa roskista käyttää useampi kesäasukas, mutta silti. Esimerkiksi kestohedelmäpussien käyttö on unohtunut jo vuosiksi. Pitäisi etsiä ne pussit jostain. Hämärä aavistus on siitä, missä ne voisivat olla. Meillä kyllä erilainen jätemateriaali kiertää omasta mielestäni aika tehokkaasti, mutta aina on varaa parantaa. Huvikseni mielessäni listasin mikä roska meillä menee mihinkin:

Juuresten, perunoiden ja joidenkin hedelmien kuoret eläimille. Samoin sellaiset "puolikuntoiset" hedelmä/vihannesyksilöt. Joitain nahistuneita voi kyllä käyttää ruuan laittoonkin.
*
Leivät jos jää lampaille/vuohelle. Tai joskus teen korppujauhoja.
*
Kanoille lasten lautastähteet yms. (lautastähteitä syö myös äiti. Tai jos on jotain herkkujämiä niin esikoinen :D)
*
Liha- ja kalaruokien tähteet kissoille. 
*
Munan kuoret kuivataan uunissa/saunassa kanoille/viiriäisille.
*
Olemme kokeilleet appelsiinin kuorien kuivausta saunassa. Niitä voi käyttää uunin sytykkeinä. Niissä oleva öljy palaa. En tiedä jatkuuko kokeilu, mutta kyllä ne jotenkuten ajavat asiansa, vaikkeivät tuohen veroisia kyllä ole.
*
Kananmunankennoista ja kynttilän pätkistä saa sytykeruusuja.
*
Kananmunan kennot säästetään omille munille. (heh, siis omien kanojen...)
*
Kynttilän jämistä tulee myös uusia kynttilöitä, joita olen valanut Pringles-purkkeihin ja esim. vanhoihin kahvikuppeihin.
*
Lasipullot ja -tölkit käytän säilönnässä.
*
Kahvipussit menee ystävälle, joka ompelee kasseja.
*
Juomatölkkien klipsut menee sille samalle ystävälle.
*
Vessapaperirullat menee ystävän koiran virikeleluiksi tai tutun gerbiilille (tai joku jyrsijä kummiskin...) tai ne päätyy purjopenkkiin valkoistamaan purjoa.
*
Vanhat vaatteet päätyvät kertakäyttöräteiksi likaisiin juttuhin, maton kuteeksi tai ne poltetaan kun en minä jaksa hirveitä määriä niitä nurkissa säilyttää. Vaatteista irrotan napit, vetskarit yms. nippelit. Niitä tarvitsee aina :D Eivätkä vie paljon säilytystilaa.
*
Sästän lahjapaperit ja -kassit. Eli yleensä synttäri- ja joululahjat on suurimmaksi osaksi paketoitu kierrätettyihin kääröihin.
*
Kirjeistä tulevat postimerkit lähetän Suomen Lähetysseuraan. Menevät hyväntekeväisyyteen. Tosin postimerkkejä kertyy harmillisen vähän nykyään.
*
Säästän isot Oivariini-rasiat ja kaikki marjamme ja vähän muutakin on pakastettu niihin. Ovat sopivan kokoisia ja pinoutuvat pakastimeen hyvin. Mutta niitä alkaa olla ehkä jo liikakin. Meillä tykätään rasvasta...
*
Säästän kirjekuoria. Käytän pääsääntöisesti kierrätettyjä kirjekuoria. En tiiä onks tää vähän noloa, mutta miksi ostaa sellaista, jota tulee muutenkin. Ne saa paperiliimalla tai teipilla ihan hyvin kiinni uudestaan. Ja "virallisissa" kuorissa ei välttämättä edes aina lue mitään valmiiksi.
*
Toki kierrätämme keräykseen ne tavalliset: patterit, elektroniikka, metalli, kartonki/pahvi (talvella kyllä menee usein polttoon...) paperi, lasi, ongelmajätteitä tulee melko vähän. Onneksi.
*
Sanomalehtiä tarvitsee usein johonkin suojaksi. Ja sytykkeeksikin. Kesällä menee kyllä enimmäkseen keräykseen.
*
Aikakauslehdet vien kirppiksen ilmaiskoriin tai äitille. Tosin suurin osa lehdistä on tullut jommasta kummasta noista paikoista :D
*
Lasten pienet vaatteet sukulaislapsille tai kirppikselle.
*
Jos en jotain tarvitse yritän ymmärtää laittaa kiertoon. Pitäisi olla hankkimatta mitään uutta. Ihan oikeasti en taida tarvita mitään tavaraa... Kirppikset on minun heikkokohta. Pitää opetella olla menemättä sinne. Onneksi meillä on lähellä vain yksi ainoa kirppis.
*
Olikohan vielä jotain...
*
Jos lähtis kierrättämään unia peiton alle. Siitä tulikin mieleen, että tämä kotona oleminen ja stressin väheneminen on tuonut unimaailman takaisin. Olen niin iloinen siitä. Sillä se maailma on oikeasti minulle tärkeä. Olen nähnyt ihan huikean hienoja unia. En mitään painajaisia :)

tiistai 21. tammikuuta 2014

Sipulia, sipulia, enemmän sipulia



Parin vuoden takainen kuva sipulisadosta, joka ei näköjään ollut kovin kummoinen sinä vuonna.



Saan kaikenlaisia mainoksia ja uutisia sähköpostiini. Niinkuin varmaan aika moni muukin. Usein ne menevät heti roskiin, mutta joskus joitain mielenkiintoisia saatan lukea. Viime viikolla MTK ilmoitti, että tällä viikolla (20.-26.1.) vietetään sipuliviikkoa. 


***

"Sipuli on yksi monikäyttöisimmistä kasviksista. Se sopii lähes kaikkiin ruokiin ja toimii myös ruoan tai leivonnaisen pääraaka-aineena. Ruoanvalmistus alkaakin lähes aina sipulin kuorimisesta ja pilkkomisesta. Ruoka saa sipulista makua ja terveyttä edistäviä aineita.

Suomalainen syö sipulia reilu viisi kiloa vuodessa. Tavallisen keltasipulin lisäksi erilaisia sipuleita on saatavana liki parikymmentä erilaista, joissa on suuret maku- ja ulkonäköerot. Vihreät salaattisipulit ovat tulleet erikokoisten ja eriväristen kuivattujen sipuleiden rinnalle.

Suojaa elimistöä

Sipulin terveysvaikutukset on tunnettu jo pitkään. Flunssaan on juotu sipulimaitoa ja vastustuskykyä on parannettu valkosipulilla. Tieteelliset tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että sipuli vaikuttaa myönteisesti veren kolesterolitasoon, vahvistaa immuunijärjestelmää ja auttaa ehkäisemään suomalaisille tyypillisten kansansairauksien kehittymistä.

Terveysvaikutukset perustuvat orgaanisiin rikkiyhdisteisiin ja flavonoideihin. Tärkein flavonoidi on kversetiini, joka toimii elimistössä voimakkaana antioksidanttina. Sipulin allisiini puolestaan vaikuttaa antibioottisesti. Sipulin rikkiyhdisteet eli sulfidipitoiset eteeriset öljyt, avaavat tukkoisia hengitysteitä ja helpottavat flunssaista oloa.

Herkullisuutta ruokiin

Sipulin maun salaisuus on umami. Se tuo ruoan herkullisuuden esiin. Tavallisimmin sipuli kypsennetään. On hyvä muistaa, että sipuli pitää lempeästä lämmöstä. Liika kuumuus tekee sipulista karvaan makuista. Joskus sipuli maistuu aivan raakanakin, esim. blinien tai hernekeiton päällä. Sipuli on marinoituna herkkua burgerissa, ja makeaksi haudutettuna pihvien päällä."


Sipulin paloittelu, viipalointi ja hienontaminen onnistuvat vain hyvin teroitetulla veitsellä. Terävä veitsi ja viiltoliikkeet takaavat, ettei sipuli myöskään itketä.

Suomessa sipulia tuotetaan 25 miljoonaa kiloa vuodessa. Ruokasipulia viljellään Suomessa noin 1100 hehtaarin alalla. Eniten sipulia tuottavat Varsinais-Suomi, Ahvenanmaa ja Pohjois-Savo. Sipuli on meillä porkkanan jälkeen tärkein avomaan kasvis.

***

Meillä koko muu perhe inhoaa sipulia. Ei makua, mutta sipuli ei saa näkyä ruuassa. Pikkumaista ronklausta minusta. Sipulit kaivellaan pois oli ruoka mikä hyvänsä ja isukki hyvänä esimerkkinä eturintamassa. Mutta liharuokaa EI VOI tehdä ilman sipulia! Eihän? Nykyään joko jätän sipulin niin isoksi, että sen voi tosi helposti jättää ottamatta omalle lautaselle tai sitten pienin sen niin pieneksi ja sekoitan ruokaan hyvin, ettei sitä kertakaikkiaan saa pois. Veikkaampa, että jos lopettaisin sipulin käytön, alkaisi valitus mauttomasta ja pahasta ruuasta. Ja minä tykkään sipulista ihan tosi paljon. Ja olemme lähes omavaraisia sen suhteen. Lähes- sana siksi, että joudun kyllä siemensipuleita ainakin jonkinverran aina ostamaan joka kevät. Että sori vaan MTK, valitettavasti meijän sipulinostorahat ei taida teikäläisten kassaan kovin valua... Toki kannatan kotimaisia raaka-aineita ja kovasti arvostan, niitä on vaan niin kiva kasvattaa itse, jos vaan pystyy :) 

maanantai 20. tammikuuta 2014

Nuukailua- älä heitä ihan vielä pois


Olen elämäntapanuukailija. Köyhäilijä, joku sanoisi, mutta sitä minä en ole. Elän hyvin rikasta elämää. Minulla on paljon kaikkea, liikaakin. Eli siis olen rikas. Ei meillä varsinaisesti rahaa ole, mutta eihän minusta raha ole rikkautta. Elämän rikkaus piilee kuulkaa ihan jossain muualla kuin omaisuudessa. Mutta senhän moni teistä jo tiesikin. Mutta nuukailuun... Minun nuukailulla ei monestikaan ole mitään tekemistä rahan kanssa. Varsinaista säästöä ei aina tule. Siis ainakaan rahallista. Tai ajallistakaan. Väsäilen pelkkien epäolennaisuuksien parissa. Ainakin isännän mielestä. Nuukailuni takana on useimmiten ajatus siitä, että jokin asia ei menisi hukkaan. Tässä joitakin esimerkkejä viimeisen viikon ajalta.
Ensimmäisessä kuvassa kukkii amaryllis. Sain työpaikalta jouluna amarylliksen, joka kukki kauniisti. Ja pukkasipa toisenkin kukkavarren. Mutta ilmeisesti nuorimmainen oli käynyt katkaisemassa kukkaputken. Kukka oli silloin vielä ihan pelkkä vihreä nuppu. Leikkasin putkeen uuden imupinnan terävällä veitsellä ja laitoin sen maljakkoon. Ja arvatkaa mitä! Nyt se on kukkinut jo ainakin viikon! Pientä nuutumista oli havaittavissa, mutta leikkasin taas uuden imupinnan varteen ja tuo kuvassa näkyvä nuppukin on nyt auki. Ihmeellistä! Tää ei mennyt hukkaan!


Hain sipuleita alakerrasta ja sipulilaatikossa oli pitkiä hailakoita versoja. Toin versoneen sipulin vesilasiin ikkunalle vihertymään. Tänään leikkasin salaattiin tuoreita versoja. Sipuli ei tykännyt sipulista. Irvisti ja yökki. Mutta kehuin kovasti kun oli reipas ja maistoi!


Lauantaina tarkistin kellarin lämpötilaa ja muistin, että viimeiselle kurpitsalle olisi tehtävä jotain. Siinä oli jo tummia laikkuja, mutta ne ei haittaa kun ottaa ne pois. Ne eivät tee koko kurpitsasta pilaantunutta tai muuta makua. Yhden neljänneksen soseutin itselle, yhden neljänneksen annoin äitille, ja yhden ystävälle. Viimeinen neljännes oli kuorta, siemeniä ja höttöä, jonka söi lampaat ja kanat.


Tämä ei ehkä liity otsikkoon kuin etäisesti. Minulla on pitkät hiukset ja tarvitsen hiuslenksuja. Ne vaan menee tosi äkkiä huonoiksi ja venähtäneiksi tai katoavat. Sain yksi yö idean. Päätin testata käytännössä tänään. Voi olla, että olen nähnyt ohjeen jossain, eikä idea varsinaisesti olekaan omani. Anteeksi vaan jos varastin ideasi... nykyään ideoita jaetaan vähän siellä ja täällä, eikä voi enää muistaa mitä missäkin näki... Virkkasin ensin x-pituuden verran ketjusilmukoita. Seuraava kerros on vurotellen pitkäpylväs ja yksi ketjusilmukka väliin. Jatketaan näin kerroksen loppuun saakka. Tähän tulee vain kaksi kerrosta virkkuuta. Sitten otetaan kuminauhaa ja pujotetaan se jokatoiseen pylvääseen. Katkaistaan kuminauha kun on sopivan kireä ja ommellaan kuminauhojen päät yhteen. Sitten päättelin langat niin että tuli rengas samalla suljetuksi.
Käytin jotain ikivanhaa Vuokko-akryylilankaa, jonka olen ostanut kirpparilta ihan vain siksi, että siinä on niin hieno retrovyöte :D Tulipahan käyttöä nyt tällekin. Tähän voisi hyvin käyttää jämäkeriä ja pitempiä langan pätkiä. Kuminauha on "älä heitä pois- kamaa". Eli poikien kalsareista, jotka menivät polttouuniin kun olivat niin risat. Otan aina poistovaatteista "varaosat" talteen.

Nyt nukkumaan, että jaksaa taas huomenna nuukailla!


torstai 16. tammikuuta 2014

Pientä sisustusta.


Kotona oleminen alkaa jo vaikuttaa :) Sitä huomaa ihan uusia epäkohtia kodissaan tai muistaa ne uudelleen. Olemme teettäneet keittiöremontin noin 7 vuotta sitten. Hankimme edulliset kalusteet, jotka on kivan väriset, mutta muuten olisin kyllä halunnut sellaisen 50-luvun puisen keittiön. Joskus, tai aika useinkin, täytyy vaan tyytyä siihen mihin raha, taidot ja aika riittävät. Ehkä haave joskus toteutuu, nyt vaan ollaan tyytyväisiä tähän. Keittiömme on toivottoman pieni. Kaapit nippanappa riittävät, mutta pöytätilaa on ihan minimaalisesti. Ja kaappitilaa vähentää vielä tämä, että keskellä seinää on pieni ikkuna. Tykkään kyllä tästä ikkunasta nykyään tosi paljon. Lapset usein leikkivät ikkunan alla ja vilkuttelevat minulle :) Ja nään siitä kun isäntä kantaa ikkunan ohi puita pannuhuoneeseen. Ikkunasta näkee myös tielle, jos joku tulee meille. Pimeällä auton valot näkyy ensimmäiseksi tästä ikkunasta ja paljastaa, että isi tulee töistä. Tässä ikkunan kohdalla pöytä on matalammalla kuin muualla. Alla oli kaksi suurta vetolaatikkoa, mutta nyt siinä on pöytämallinen astianpesukona. Tila on sille juuri sopiva. Ikkunan yläpuolella on ollut ihan tyhjää. Kunnes nyt löysin paikalliselta fb-kirppikseltä täydellisen kaapin. Mitat on kuin tähän tehty. Tyyli on vähän eri, mutta haittaakse? Kaikki meillä on muutenkin eriparia. Sukista lähtien :D Vaihdoimme kyllä nupit sinisiksi, jotka ovat perua alkuperäisistä keittiökaapeista, jotka oli ennen remonttia. Onneksi säästämme kaikki ruuvit ja nippelit ja nappelit. Nyt laitoin kaappiin jotain vaan nättejä astioita, mutta luulen, että sinne päätyy ehkä kuitenkin vielä jotain muuta kuin nuo... Katsellaan. 
Vähän lisää säilytystilaa tuli myös tuosta tangosta. Sain idean yhtenä aamuyönä valvoessa ja murehtiessa. Joskus kannattaa murehtia :D Tangon pitimet on otettu talteen risasta lastulevyisestä vaatekaapista, joka oli talossa muuttaessamme. Tanko on 2€:n harjan varsi halpakaupasta. Oli kyllä ostettu harjaan, mutta jäänyt laittamatta. Sitä piti vähän lyhentää ja kaventaa lyhennetystä päästä. Toinen pää oli valmiiksi sopiva. Metallisia S-koukkuja piti katsoa monesta kaupasta ennen kuin löytyi sopivan kokoisia. Rautakaupoissakaan ei ollut. Mutta kylän pienimmässä ruokakaupassa oli! Sattumalta huomasin ne. Olisin tarvinnut enemmän, mutta neljäkin on ihan hyvä. Ainakin alkuun. Eipä näytä liian täydeltä. Saan tankoon roikkumaan 1dl:n 5dl:n ja litran mitat sekä puukon ja sakset. Eivät lapset yletä. Vielä haluisin emalisen mehukannun ja lasten emalimukit, jotka saivat joululahjaksi, tähän roikkumaan.
Sain tänään tilattua hieroja-ajan. Ja eilen käytin poikaa puheterapiassa. Pikku hiljaa rästityöt valmistuvat :)
Hyvä mieli!

P.S. En jaksa tarkistaa kirjoitusvirheitä...  

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Linkkivinkkiä :)

Kirjoitin noin vuosi sitten Lykovien perheestä. Löysin filmin Agafiasta täältä. Jos kiinnostaa käy katsomassa. Olen Agafia- fani!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Eksoottisia ja erikoisia kasveja

Minulla on kaksi kenkälaatikollista siemeniä. Lähinnä syötävien kasvien siemeniä. En jaksa hoitaa pelkkiä koristeita. Koristeellisuus on toki iso plussa, mutta muutakin hyötyä on oltava. Meillä ei riitä, että on vaan nätti. Ei ainakaan pihalla :D Päätän aina, että en hurahda mihinkään uusiin kasveihin, mutta niin siinä vaan aina käy, että haluan kokeilla kaikkea uutta ja jännää. Niinpä nytkin kun posti toi Exotic Gardenin siemenluettelon, en voinut vastustaa kiusausta. (Täällä voit tilata oman) Oli tehtävä tilaus. Mitäpä uutta tilasin tänä vuonna. No minulle uutta ovat:  Kardoni eli ruotiartisokka (huomasin sen alunperin yhdestä puutarha kirjastani), Piparjuuri (ei varsinaisesti uutta, mutta kaupan piparjuuret eivät oikein ole lähteneet hyvään kasvuun),Lehmänpapu, Rehuydinkaali (eläimille), Jääpäivikki, Vuonankaali, Salaattisikuri, Palkoretiisi. Neljä viimeistä kuulostavat vaan niin "kivalta". Eli pakettia odotellessa elellään :D

Täältä löytyy kyseisen kaupan vuoden 2014 uutuudet.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Eipä ihmeempiä...


Ei mitään uutta meillä. Erinäisiä rästihommia yritän tehdä. Olen tehnyt vihkoon listan tekemättömistä töistä. Olen jo vetänyt yli ainakin kaksi kohtaa. Olen varannut keskimmäiselle lapselle puheterarian ja itselle hammaslääkärin. Huomenna on ihan pakko tilata hieroja-aika, koska niskat on ihan törkeän jumissa ja viikon on koskenut päähän juurikin siitä syystä. Kylmä ilma vetää niskat vielä enemmän jumiin, vaikka koitan niitä suojata. Minusta on vissiin tullut vanha. En tajua... listassani on monta tällaista juttua, jotka selviävät yhdellä puhelulla, mutta en jotenkin pysty ja kykene soittamaan niihin kaikkiin samana päivänä peräjälkeen. En tajua mihin kaikki energia on hävinnyt. En saa mitään aikaan. Ja varsinkin, jos täytyy lähteä kotoa johonkin, menee viimeisetkin voimat. Yksi asia päivässä nyt sitten riittäköön.

Pienen pieniä sisustusjuttuja ollaan tehty ja raivattu tätä huushollia. Olen yrittänyt toteuttaa tavara päivässä pois systeemiä ja kyllä se on toiminutkin ihan kohtuullisesti. Olen vienyt kierrätykseen tavaraa, kirppikselle ja myynyt netissä. Palauttanut lainassa olleita juttuja.

Jotenkin postaus ilman kuvia on tylsä niin olkoon tässä nyt kuva siitä, mitä me ollaan sisustettu. Keittiöön mm. ruuvattiin tuollaiset Palaset- hyllyt. Hyllyt olivat tässä talossa kun muutimme. Ne lojuivat alakerrassa vuosia. Olin heittämässä pois niitä, mutta vilkaisin niiden takana olevaa tarraa ja guuglasin Palaset. Tajusin, että nämähän ovat oikeasti ihan merkkitavaraa. Sitten hyllyt lojuivat vielä pitkään alakerrassa. Kunnes tajusin, että virolaisten kansallispukunukkejen ja venäläisten puunukkejen kokoelmani on kasvanut niin, että tarvitsen niille lisää tilaa johonkin. Ja Palaset toimivat tässä asiassa hyvin. Lapset ovat saaneet tädiltään muumipatsaita ja nyt niillekin tuli paikka. Ylemmän hyllyn päällä on kirppiksen ilmaiskorista löytynyt mummotaulu ja kuva omasta mummostani. Minä tykkään mummoista :)





perjantai 10. tammikuuta 2014

Kaksi muistoa, kaksi puolta

Jostain syystä joskus tulee mieleen kaikenlaisia tarinoita ja muistoja. Tai koko ajanhan niitä pulpahtelee. Niitä ei vaan aina ehdi tai jaksa niin rekisteröidä ja miettiä.

Ystäväni, joka on minua parisenkymmentä vuotta vanhempi, on kertonut joskus ensimmäisestä kohtaamisestamme. Olin pieni alakoululainen. Olimme heillä kylässä ja jostain syystä aloin kinuta äidiltä ja isältä jotakin. Kun en saanut tahtoani läpi polkaisin jalkaani lattiaan ja huusin: "On saatava!" Luultavasti en kuitenkaan saanut tahtoani läpi, mitä se sitten lie ollutkin.

Toisessa pienessä muistossa olen lukiolainen. Olin ystäväni kanssa Tiimarissa. Ostin puuvillaisen, valkoisen repun, joka maksoi muistaakseni 10 markkaa. Kotona värjäsin sen kangasvärillä tummaksi. Ystäväni, jolla oli luultavasti ainakin 10 kertaisesti, ehkä enemmänkin, kalliimpi laukku, tokaisi minulle: "No, toiset tyytyvät vähän vähempään."

Se mikä tässä nyt on se jutun juoni, on se, että minussa taistelee koko ajan nämä samat ominaisuudet. Jalkaa polkien tiedän tosi tarkasti mitä haluan. Ja jos haluan, minun on lopulta saatava tahtoni läpi. Mutta toisaalta olen kuitenkin se toinen, joka tyytyy vähempään. Kumpikin ominaisuus on joskus hyväksi, mutta toisinaan sitten ei.  


maanantai 6. tammikuuta 2014

Mikä on rikki, korjataan

Olen melkein kaksi vuotta sitten kirjoittanut kotitossuista. Olen pari kertaa paikannut niitä neulahuovuttamalla. Olen siis laittanut rikkinäiseen kohtaan ja siihen ympärille, molemmin puolin tossua, huovutusvillaa ja sitten huovutusneulalla töpötellyt villat kiinni. Hyvin kestää taas kävellä aikansa. Eivät kuluisi niin paljon, jos en käyttäisi myös kengässä näitä. Ovat paremmat kuin villasukat.

Sen lisäksi, että minulla on projektina siivota ja laittaa kodin ylimääräisiä tavaroita kiertoon, yritän myös korjata kaikki rempallaan olevat asiat. Olen aloittanut näistä helpoimmista. Vaatteiden parsimisesta esimerkiksi. Korjasin myös "uuden" hellamme kahvan. Saadessamme hellan, siitä puuttui kahva kokonaan ja luukun avaaminen oli vähän hankalaa. Mutta kahvaksi löytyi isännän jemmasta sopiva rima. Riitti, että sen sahasi oikean pituiseksi ja murjoi paikalleen. Yhtään ruuviakaan ei tarvittu. Melkein parempi kuin alkuperäinen.


Uuniin liittyvä toinen korjaus on patakintaat. Niitähän saisi eurolla tai parilla uusia. Mutta kun nämä on ihan parhaat. Söpöt neuvostovirolaiset puput, joihin kuuluu myös pannumyssy ja essu. Paitsi, että essu on tainnut hävitä jonnekin. Pannumyssy on kesäisin käytössä takapihalla kahvitellessa. Nämä kintaat on palaneet puhki, mutta saivat jatkoaikaa vanhan lakanan kustannuksella.


Vielä on asioita, jotka odottavat korjausta. Myös isompia asioita. Olen tehnyt listaa...
Keskimmäisen lapsen r- ja s- pitäisi korjata. Täytyy varata puheterapia-aika.
Omat hampaat pitää korjata. Täytyy varata hammaslääkäriaika.
Niskakipu pitää korjata. Pitää varata fysioterapia-aika. Mulla on jopa lähete sinne.
Auto on sisältä ihan hirveän likainen. Pitää varata aika, että saa sen pestyksi.
Pässi on alkanut puskea. Sen pitää korjata luunsa johonkin muualle. Joudun ehkä hieman auttamaan.
Ja saattaa olla vielä muitakin asioita, mutta eipä nyt pasahda mieleen.... Toivottavasti ei taas pasahda tuossa kahden ja kolmen välillä aamuyöstä. Ajoittainen unettomuus vaatisi myös jonkin sortin korjausta.
Nyt taidan korjata itseni yöpuulle :)



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tilinpäätös ja melko turhia numeroita

Aina vuoden päättyessä sitä on kai tapana katsoa vielä taaksepäin menneeseen ja tehdä pientä muisteloa ja tilinpäätöstä.  Vuoden alussa aloitin uudessa työssä. Tykkään työpaikasta, työkavereista, työstä, ihmisistä, asioista yleensä siellä. Mutta jotenkin silti uuvuin, yritin liikaa ja liian paljon. Otin kaiken jotenkin liian henkilökohtaisesti. Toisaalta se on voima toisaalta ei sitten ensinkään. Syksyllä sitten päätin ottaa aikalisän ja jäädäkin vielä hoitovapaalle kotiin kun se on mahdollista.

Kevättä ja kesää väritti remontti. Koko vuotta on ilahduttaut jälleen kerran lasten kasvu ja kehitys. Yksivuotias on kasvanut melkein kaksivuotiaaksi ja kehitys ja kasvu on ollut päätä huimaavaa. Vaikka kyseisen persoonan päätä ei juuri mikään tunnu huimaavankaan. Nopeammin, korkeammalle, itse. Se tuntuu olevan neidin elämän asenne. Neljävuotiaasta tuli viisivuotias. Hurmaava persoona. Tasaisen rauhallinen luonne, joka kuitenkin juoksee joka paikkaan. Innostuu kaikesta, eikä ikinä valita tekemisen puutetta. Jotenkin meidän helpoin lapsi, mutta jos johonkuhun sattuu, niin aina sattuu keskimmäiseen. Mutta tekevällehän sattuu. Esikoisesta kehittyi kakkosluokkalainen. Vaikka välillä tuntuu, että meillä on jo teini talossa. Niin koville ottaa oman tahdon ja rajojen etsintä. Luonteeltaan ihan kuin äitinsä ja valitettavasti ei niinkään hyvässä. Otamme jatkuvasti yhteen ja poden jatkuvasti huonoäitioloa tämän rakkaan kanssa. Miten rakkain ihminen voi olla niin väsyttävän ärsyttävän raivostuttava. On varmasti vaikeaa kun ei tiedä onko iso vai pieni. Lasten kasvamisesta huomaa ajan kulun ja itsensä vanhenemisen.

Kaksi mukavaa kurssia mahtui vuoteeni. Keväällä kävin mehiläiskurssilla ja syksyllä saippuakurssilla. Mehiläishommat alkoivat surkeasti, mutta kurssilla tapasin mukavan uuden ystävän. Tosin itse olen niin onneton pitämään ylipäätään ihmisiin yhteyttä, että tiedä sitten voiko tässä puhua ystävyydestä :D Ensi kesänä aion mennä kohti uusia pettymyksiä mehiläisten kanssa, kun kerran välineistöäkin on hankittu niin täytyyhän sitä jatkaa yrityksiä. Saippuakurssilla luulen oppineeni enemmän. Tosin nyt on saippuaa sen verran, ettei ihan heti tarvitse uutta satsia tehdäkään.

Viime vuonna toteutui kaksi eläinhaavetta. Sain munivia kanoja ja kääpiövuohen. Mies nikkatoi eläimille talviasunnonkin. Niistä hyvin kiitollisena. Opettelua toki tälläkin saralla vielä paljon.

Kesällä aloitin uuden harrastuksen, tavallaan. Vanha 4H-harrastus, mutta uudessa muodossa, kun pidin lapsille kasvimaakerhoa. Yhtenä päivänä minulta jo kysyttiin jatkanko ensi kesänä. Eli tarvetta toiminnalle taitaa olla. Vaikka omat lapset kyllä nurisivat, että onko pakko ensi kesänäkin... suutarin lapsilla ei siis kenkiä.

Vuosi näyttäätyy ihan kelvollisena ja onnellisenakin. Aika kultaa muistot näköjään aika pian. Oikeasti välillä väsytti ihan liikaa ja ahdisti kohtuuttomasti. Yöunet meni ja henki salpautui. Ajatukset ja pää jumittuivat ja kaikki kökkööntyi ihan sumeaksi ja sekavaksi. Mutta nyt näyttää taas selkeämmältä. Jospa elämä selkenisi vielä tästäkin.

Sitten niitä melkko turhia numeroita...

Ensiksi. Mieheni on pitänyt 8 vuotta sääpäiväkirjaa ja sinne on vähän merkkailtu myös määriä sadosta ja muusta perheelle tärkeästä. Suurinta osaa en jaksa mitata tai punnita ja suuresta osasta ei ole mitään tietoa, mutta nämä luvut löytyivät kirjasta kun ynnäilimme:

- 24,5 litraa viinimarjoja omalta pihalta ja 19 litraa muualta.
- Sekamarjamehua keitetty kellariin 16,5 litraa
- 10 litraa metsämansikoita
- 3 litraa lakkoja
- 15 litraa mustikoita (edellis vuonna oli 50l, joista osa oli edelleen pakkasessa ja hillona)
- 5 litraa puolukoita
- 7 litraa vattuja
- 2 hedelmälaatikollista omia omenia
- 8 kg kukon lihaa
- 2 kg ankkaa
- 5 kg kania

Ja paljon muuta satoa mistä ei ole jaksanut raportoida...

Itse olen pitänyt päiväkirjaa kirppismyynneistäni. Minulla on ollut projektina tyhjentää kotia turhasta, ennen kuin tämä muuttuu hamsterin luolaksi. Olen roudannut kassikaupalla tavaraa hyväntekeväisyyskirppikselle, mutta jotain olen myynyt, koska siten on jotenkin helpompi luopua joistakin tavaroista, joita ei muute raaskisi. Nyt näyttää olevan fb:ssä joku ryhmä, että tavara päivässä pois, joku mainosti tavaratonta tammikuuta ja tällaisenkin jaon löysin. Olen oikeastaan siis jo aloittanut ja kirjaakin pitänyt. Noin 100 tavaraa olen myynyt ja niistä rahaa saanut noin 400 euroa. Hauska harrastus ja jopa ihan koukuttavakin. Parempi koukuttua myymiseen kuin ostamiseen, eikö. Toivotaan, että tavarat aiheuttavat uudelle omistajalle iloa, eikä ahdistusta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...