lauantai 23. marraskuuta 2013

Liemessä, kaniliemessä

Aamulla minulla oli vielä 8 kania. Nyt niitä on enää neljä. Talvea vasten helpottaa kun syötettäviä ja hoidettavia on vähemmän. Nyt on ollut kanien hoidossakin helppo syksy. Herkkupaloja kuten mustikan varpuja, ei ole tarvinnut kaivaa lumen alta ja kaalimaalta on saanut otetuksi lehden, pari, päivässä tänne asti. Mitään kuvasarjoja en näistä kani operaatioista pysty ottamaan, koska minun pitää toimia nopeasti sillä aikaa kun nuorimmainen on päiväunilla. Esikoinen oli mummon luona ja keskmmäinen katsoi Paavo Pesusientä. Jos kaipaat kuvia kanin teurastuksesta niin esim. Harmaassa torpassa ainakin on tällainen postaus. Itse en ole käynyt kurssia, vaan opettelin itse. Lähtökohtaisesti katsoin mallia lampaan teurastuksesta ja samoin opein toimin kanin kanssa. Voin sanoa, että homma alkaa n. 10 kanin jälkeen olla jo pikkuisen hallussa. Minusta kaikkein vaikeinta on olla rikkomatta virtsarakkoa. Mutta ole kohtuullisesti selvinnyt siitäkin. Meillä on tällainen lopetusjousi. Jousi on niin jäykkä, että minun voimat eivät riitä sitä lataamaan. Tarvitsen mieheni apua tainnuttamiseen siitä syystä. Luulen kyllä, että jousi löystyy käytössä... en tiedä.
Myös lihan paloittelun olen itse opetellut. Olen pilkkonut siitä, mistä luotevimmin irtoaa. Vasta äsken löysin Kokki Kolmosen jäniksen paloittelukuvat ja täytyy todeta, että ihan hakoteillä en ole ollut. En ole kyllä ihan noin moneen osaan laittanut kuitenkaan. Ajattelin tänään tehdä kokeellisesti lihalientä kaikkein luisimmista kanin paloista, mutta niinpä näkyy Kolmonen tuon jänisjutun lopussa mainitsevankin. Ihan vahingossa tulee joskus oikeita ajatuksia :D


Ihan joka asiaa varten en jaksa netissä surffata, joten etsin lihaliemen ohjeita keittokirjoista. Oma talouskoulun oppikirja, jota viikottain melkein käytän ei lihalientä tuntenut. Mutta tänä syksynä osto- ja myyntiliikkeestä löydetyt 50-luvun kirjat tottakai tunsivat.

Tein näin:

Kattilaan kylmää vettä X-määrä. Luiset kanin jämäpalat joukkoon ja suolaa. Kuumenna hissukseen kiehuvaksi. Keitä noin tunti ja kuori samalla muodostuva vaahto pois. Kun liemi on suhtkoht kirkasta lisää joukkoon vihanneksia ja mausteita. Minä laitoin: palsternakka (kaivoin tänään kasvimaalta!), porkkana, pieni maa-artisokka, sipuli kuorineen (multaiset kuoret pois). Juureksia paahdoin kuumalla pannulla ensin hiukan. Mausteita: kuivattua lipstikkaa, kuivattua purjoa, kokonaisia maustepippureita, pari laakerin lehteä. Kirjojen ohjeissa käskettiin keittämään 5 tuntia, mutta koska palaseni olivat aika pieniä, niin vähensin aikaa jonkin verran. Ja tämä kannattaisi oikeasti tehdä puuhellalla. Mitä en nyt sitten laiskuuttani jaksanut lämmittää...
Siivilöi lihat ja muut roippeet pois. Anna liemen jäähtyä kylmäksi. Kuori pintaan noussut rasva pois. Pakasta tai käytä.
Minä en ole oikeastaan ikinä käyttänyt lihaliemikuutioita, joskus harvoin luomulaatuisia. Lihalientä olen ottanut talteen mm. keitetyistä kielistä. Myös kasviliemiä otan talteen kun pakastan vihanneksia tai keitän enemmän lisäkkeeksi.

Maistoin tätä ja oli hyvää!



Tein tänään myös lihapaistia huomiseksi ja ensi viikoksi. Tässä on kaupasta ostettua possua ja tänään laitettua kania. Ensin paistoin lihoja hetken pannulla. Sitten laitoin lihat, porkkanaa, palsternakkaa, maa-artisokkaa, pienen oman omenan ja sipulin sekä mausteet (pippuri, laakerin lehti, suola) uuniastiaan ja paistoin muutaman tunnin. Paistoin mukana myös possun lihassa olleen luun ja rasvan, jotka otin kypsänä pois. Ne antavat makua. Tykkään paistaa aika kypsäksi niin, että vesikin haituu noin puoleen ja lihat ruskistuvat päältä. Lopuksi lisään kiehuvaa vettä, että lihat uudelleen peittyvät, eivätkä ihan kuivahda.
Nam! Huomista odotellessa :)

4 kommenttia:

  1. Minäkin teen ylijäämäpaloista kanilientä. Joskus olen vielä irrotellut lihanrippeet luista siinä vaiheessa, kun irtoavat helposti, ja käyttänyt pizzantäytteenä, mutta se on jo hätävarjelun liioittelua.

    Kaniliemet niin kuin muutkin lihaliemet on kätevä pakastaa jääpalapusseissa ja käyttää pala tai pari kerrallaan (riippuen kuinka paljon viitsii keittää kokoon) lihaliemikuution tapaan.

    Lihapata näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo pizza olis hyvä idea! Ehkä ens kerran. En eilen enää kyllä olis jaksanut näpertää enää noiden luiden kanssa niin kissat ja kanat kalusi ne loppuun. Tarviihan nekin jotain :) Jääpalapussi kuulostaa varsin kätevältä. Laitoin itse ihan vaan rasiaan. Enkä kyllä niin kovin kokoon keittänyt... Kiitos vinkeistä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...