torstai 21. helmikuuta 2013

Hirveen kiirettä

Onpas ollut aikamoinen viikko, eikä se ole edes loppunut vielä. Huh! Alku viikko töissä, kaksi päivää ja yksi ilta. Vaikka teenkin vain puolikasta työaikaa, huomaan silti olevani kokoaikaisen ahdistunut. Miksi? Siksi, että siedän niin tavattoman huonosti omaa keskeneräisyyttäni. Oletan, että tietäisin ja osaisin paremmin. En usko, että kukaan muu olettaa niin. Olen ihan liian ankara itselleni ja jostain syystä olen nyt tosi epävarma kaikesta, vaikka olen pitänyt itseäni ihan osaavana ammattilaisena. Mutta se siitä.

Tällä viikolla on ollut myös järjestötoiminnan kokous ja lasten harrastukseen liittyvä uimahalliretki. Uimahallissa oli mukavaa. Kerrankin olimme koko perheellä jossakin. Vauvakin tykkäsi, vaikkei ole koskaan ennen uimassa käynytkään. Pukuhuonetta ja suihkutilaa aluksi pelkäsi Oli liikaa väkeä ja outo kaiku. Mutta altaassa oli niin mukavaa. Esikoinen sanoi, että vauva näyttää niin söpöltä kun istuu lasten altaassa loiskuttelemassa. Esikoinen ja vauva ovat hyvin erityisiä toisilleen.

Huomenna menen ystävän luo, jota en ole nähnyt moneen moneen kuukauteen. Samalla haen häkin meidän pikkulinnulle. Viiriäisvauvamme on jo n. 5 viikkoinen, eikä niin pieni enää. Se on vaalea. Pitäisi laittaa kuva siitä. Aiemmin meillä on ollut vain sellaisia "tavallisen" värisiä. Tämä tuntuu ihan erityiseltä. Myös siksi, että ITSE haudoin. Tai siis kone kuitenkin :D Harmi, että se toinen poikanen syystä tai toisesta kuoli, vaikka samoin hoidin niitä. Huomenna on myös lapsilla kuvaus.

Tämän viikon erikoisen sattumus on ehkä kuitenkin se, että luultavasti saan lattialle haaveilemani lehmän nahan. Oikeastaan se on vasikan nahka. Veljen tilalla kävi teurastaja. Kysyin veljeltä voinko käydä suolaamassa nahan ja viedä sen jalostamolle. Ja tottahan minä sen saan. Sehän olisi vain mennyt tuhottavaksi muun teurasjätteen mukana. Ehkä joskus tulevaisuudessa laitan kuvan valmiista tuotteesta, jahka ensin saan sen sinne jalostamoon. Nyt se on oiottu ja siinä on suolat päällä. Yhden toisen teurasjäte on toisen aarre. Hyi, ällö lause. Mutta totta tässä tapauksessa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...