torstai 26. heinäkuuta 2012

Kesäkuulumisia

Nyt ei oikeastaan ole laittaa mitään kuvia, koska en ehdi ottaa mitään kuvia. Isäntä palasi pari viikkoa sitten takaisin töihin ja paluu arkeen iski lasten kanssa. Päivät tuntuvat olevan touhua täynnä ja silti tuntuu, että usein istun vaan vauva sylissä enkä tee mitään järkevää. Vaikka ihan oikeasti kai se vauva sylissä istuminen on tässä elämän vaiheessa mitä järkevintä puuhaa! Ja kyllä se lähes työstä käy kanniskella tuota lähes kymmenkiloista tytön juntturaa :D Tyttö on kohta 5kk ja on tosi iloinen ja helppo vauva. Hän on ymmärtänyt hyvien yöunien päälle ja syö oikeastaan kerran yössä ja sekin syönti tapahtuu yleensä myöhään aamuyöllä. Seuraava syönti onkin jo sitten ihan aamulla kuuden ja seitsemän välillä. Päivällä tyttö nukkuu vain muutamia torkkuja, jotka kestävät puolesta tunnista pariin tuntiin. Ulkona en oikein saa oltua tytön ollessa hereillä. Kantoliinailu ei oikein onnistu, paitsi jos vaan kannan lasta enkä tee mitään muuta samalla. En vain osaa tehdä mitään tytön ollessa liinassa, koska tyttö on tiellä ja edessä, eikä minulla riitä kädet. Ja selkään en kyllä noin nuorta laittaisi vaikka iso onkin. Ei hän vielä osaa kannatella itseään kunnolla, enkä yksin häntä sinne oikein saisikaan. Vaunuissa tyttö ei hereillä viihdy kun ei näe sieltä mitään. Pakko olla vaunujen edessä kunnon harsot, ettei hyttyset ja paarmat pääse sisälle. Ötököiden takia nukutankin sisällä. Tänä kesänä hyttysiä on ihan tolkuton määrä, ainakin meillä. Pieniä hetkiä esikoinen vahtii tyttöä sisällä. En kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa uskalla jättää, kun ei tuo esikoinenkaan mikään kovin vanha ole, mutta sen aikaa, että käväisen toimittamassa jonkin pienen asian. Tässä ehkä herää kysymys, että onko pakko tehdä mitään. No, on. Kesä ei ehdottomasti ole meille mitään pelkkää lomaa. Jos on tekemisen puute, tulee tylsää ja jos on tylsää tulee riitaa :D Huilata voi sitten kun on pimeää ja sataa räntää tai on niin kova pakkanen, että tekee mieli vaan käpertyä viltin alle. Olemme me vähän toki lomailleetkin. Miesväki kävi Visulahdessa ja minä lasten kanssa sirkuksessa. Ja vähän olemme sukuloineet ja mm. käyneet parin sukulaisen mökillä. Siellä mieheni kanssa mietimme, että entäs jos meillä olisi mökki. Mies tuumasi, että voisi hän yhden yön ehkä olla, mutta sitten hän ei ehkä enää keksisi siellä mitään tekemistä. Ja minusta taas tuntuu, että tässä elämän vaiheessa mökkielämä ei olisi yhtään enempää lomaa, koska siellä olisi ne samat ruuan laitot ja tiskaukset kuin kotonakin. No, ehkä me asutaan niin maalla, ettei kauheasti mökkeilyä kaivata siksikään. Sitäpaitsi talomme on alunperin rakennettu kesäasunnoksi, joten mökkeilemme oikeastaan kokopäiväisesti :D

Kasvimaa on tänä vuonna hyvin rehevä. Lähinnä siellä kyllä taitaa rehottaa vesiheinä :D Se on rakastanut näitä sateita! Kaalit ainakin epäonnistuivat tyystin. Kesäkurpitsaa näyttäisi olevan tulosssa ihan hyvin, pari pientä olen jo syönytkin. Mangoldi ja salaatti ovat kasvaneet tosi hyvin ja ihme ja kumma ovat säästyneet etanoilta. Porkkana ja punajuuri ovat ainakin vielä ihan kunnossa. Herneet kukkivat, mutta pavut eivät. Vaikea sanoa sadosta vielä oikein mitään. Aika vähän vielä ollut mitään syötävää. Salaattia, pinaattia, mangoldia ja yrttejä. Niin ja retiisit kasvoivat hyvin ja tulivat syödyiksi.

Mies on kerännyt marjoja. Lomalla ollessaan keräsi metsämansikoita, joita vähän pakastimmekin ja nyt on kerännyt töiden jälkeen vähän yli 30 litraa mustikoita. Meillä on sellainen diili, että hän koneella kerää ja minä kotona siivoan ja pakastan ne. Myös kantarelleja on löytynyt mustikkaretkillä. Yhden kerran olen minä niitä saanut syödäkseni, koska pojat aina syövät ne kaikki. Mutta syököön, heille ne on kai enemmän tarpeen kuin minulla. Mustikoita ja metsämansikoita on maistellut tyttönenkin jo ja yhden kerran uutta perunaa. Eilen kaivoin ensimmäisiä uusia perunoita ja ihan hyvän kokoisia jo olivat.

Täälaista tällä kertaa... Niin ja kesäämme on vahvasti kuulunut myös nuo mainiot kesäeläimemme; pässit ja kanat sekä kanit. Kanit siis kyllä jatkavat syksyllä eloaan meillä. Kissakantamme on tainnut harventua yhdellä. Kaunis kirjava vanha kissa on ollut reissussa jo pari kuukautta. Emme usko sen enää palaavan. Se on leikattu tyttökissa, joka on aiempinakin kesinä ollut joitakin aikoja poissa, mutta nyt on kyllä kulunut jo liian kauan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...