keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Maailman paras huulirasva(ko?)

Huuleni ahavoituvat todella herkästi, oli vuodenaika mikä tahansa ja kun oikein pahasti ahavoituu, ei siihen sitten meinaa auttaa mikään. Markettihuulirasvoilla voi melkein heittää vesilintua ja apteekistakaan ei ole oikein apua löytynyt. Luontaistuotteissa on joskus löytynyt joku ihan hyvä, mutta täydellistä en ole löytänyt paitsi... Ambomaalta. Ostin huulirasvan jostakin kaupasta (joka oli osa jotain etelä-afrikkalaista ketjua). Käytin huulirasvaa matkalla ja kotona vasta tajusin, että olin tehnyt löydön; ELÄMÄNI HUULIRASVA! Jos olisin tiennyt matkalla syksyllä 2010, että käsissäni oli maailman paras huulirasva, olisin ostanut niitä MONTA! Mutten tiennyt... Kotona katsellesani tyhjää huulirasva hylsyä, tajusin, että sehän oli tehty luultavasti hyvin pitkälti luonnon aineista etelä-afrikkalaisessa tehtaassa. Pahvikuorta minulla ei enää ollut, mutta hylsyssä luki, että tuote sisälsi eukalyptusöljyä, kamferiöljyä, timjamiöljyä ja jotakin mystistä sassafrasöljyä. Sitä mikä sen huulirasvan pohja-ainesosa oli, tuoteseloste ei kertonut. Tutkiessani huulirasvareseptejä totesin, että tarvitsen pohjaan luultavasti mehiläisvahaa ja neitsytöljyä. Mistään suomalsiesta nettikaupasta en löytänyt kaikkia tarvittavia öljyjä enkä sitä sassafrasia mistään. IHerbistä aineet löysin ja sieltä sitten tilailin tarvikkeita. Tosin se tilaamani mystinen sassafrasaine ei ole öljyä vaan jotain ruskeaa lientä, jossa lukee, että vain ulkoisesti käytettäväksi. (Sassafras) Eukalyptusöljyä ja neitsytkookosöljyä minulla oli jo kotona.


Tilaukseni tuli jo aikoja sitten, mutta vasta tänään minulla oli aikaa "kokkailla" huulirasvaa.
Pienen matemaattisen pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että resepti on suurin piirtein tällainen:

52,5 g kookosöljyä
40 g mehilaisvahaa
5g eukalyptusöljyä
1,5g kamferi öljyä
20 tippaa timjamiöljyä
20 tippaa sassafrasainetta

Vesihaudekattilassa sulatetaan kookossöljy ja sulaneessa öljyssä sulatetaan sekaan mehiläisvaha. Kun ne ovat sulaneet ja sekoittuneet yhteen lisäsin eteeriset öljyt. Sassafras ei sekoittunut, vaan jäi ruskeiksi pisteiksi sekaan, koska ei ollut öljy. Kaadoin hyvin sekoitetut liemen tyhjiin puhtaisiin voidepurkkeihin.
Annetaan kovettua 2 päivää huoneenlämmössä. Valmiin tuotteen säilytys jääkaapissa.

Minulle ei ollut tarpeeksi eukalyptusöljyä, joten laitoin sitä vain noin 3 grammaa. Luulen, että sekin on ihan riittävästi. Huomasin, että kannattaa tehdä tätä hyvin tuuletetussa tilassa, sillä aromit ovat aika tujuja. Eipä ole ainakaan nenä tukossa tämän homman jälkeen.

Eukalyptusöljyä ei muuten suositella raskaana oleville.

Katsotaan ja kokeillaan tuliko rasvasta hyvä. Päivitän kokemuksia myöhemmin. Ensituntuma vaikutti hyvältä.



1 kommentti:

  1. Hieno piirre tuo omatoimisuus. Jos jotain ei löydy muuten, se tehdään itse. Arvostan, vaikkei itsestäni olisikaan samaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...