lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sain ensimmäisen tunnustuksen



Sain tunnustuksen Sauvajyväseltä, jonka blogia olen seuraillut. Siellä on tosi hyviä ruokaohjeita ihan oikeista luonnon raaka-aineista tehtyinä. Olen tosi otettu tunnustuksesta :)

Tunnustus olisi tarkoitus jakaa eteenpäin jollekin pienelle blogille, jolla on alle 200 lukijaa.

Jaan eteenpäin Kotiäidin luomulaaksolle. Luen mielenkiinnolla hänen taimikasvatus- ja puutarhajuttujaan. Ja on tosi hienoa, että hän on niin perehtynyt luomuun ja oikeasti noudattaa periaatteitaan.

Tunnustus menee myös miumaulle, joka on uusi blogituttavuus. Vaikuttaa mukavalta.

Lisäksi tunnustuksen saa Tanja, joka on rakas ystävä. Hänellä blogi täynnä herkkuja :)

3 kommenttia:

  1. Oi, kiitos tunnustuksesta. Mahtista. :)

    Ja tuhannesti onnea uudesta vauvasta. Minusta juuri kolmas lapsi oli käänteentekevä "äitiyspysäkki". Kolmannen poikasen kanssa osasi jo ottaa mukavan rennosti ja todella nauttia vauvantuoksusta.

    Ainakin mulla ensimmäisen kans hösötti ihan sikana liikaa, toisen kans päätti tehdä paremmin kaiken mahdollisen ja vertasi sitä ensimmäiseen, kun taas kolmannen, neljännen ja viidennen kohdalla luotin jo vaistooni paremmin ja tajusin, että kaikki vauvat ja tilanteet joihin ne syntyy on ihan erilaisia ja vaativat omanlaista äitiyttään..

    Eli lyhyestä virsi kaunis (vai miten sitä sanotaan), onnea ja iloa, sata kiloa!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kiitos tunnustuksesta.<3 Mukava kuulla, että blogistani on ollut iloa. :) Ja oikein paljon onnea uudesta suloisesta perheenjäsenestä!!! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...