tiistai 7. helmikuuta 2012

Mullat vaihtoon



Ihan pakko oli kaivaa multapussit esille, on se tämä maanviljelysvietti niin perinjuurin vahva. Tuota yläkuvan pullojukkaa en ole vielä kertaakaan vaihtanut uuteen multaan, vaikka olen sen saanut ehkä kolmisen vuotta sitten. Oikeastaan hoidan kasvejani tosi laiskasti, mutta hyvinpä nuo ovat hengissä pysyneet. Jäi nyt sellaiset ennen kuvat ottamatta, on vaan jälkeen kuvia. Kaksi pientä murattia laitoin samaan ruukkuun, toinen on monta vuotta sitten arpajaisista voitettu ja pienempi yhdestä viime joulun kukka-asetelmasta, jonka saimme lahjaksi. Kolme tulilatvaa laitoin isoon ruukkuun. Kaksi on vanhoja ja yksi on samasta kukka-asetelmasta kuin pieni muratti. Useimmat kai heittää esim. tulilatvat menemään kun kasvi lopettaa kukinnan, mutta minä en raaski. Niistä kasvaa minusta ihan kivoja viherkasveja. Ikinä en ole yhtään saanut kukkimaan uudelleen, mutta ei se minua masenna. Isäntä ei tykkää yhtään näistä vihertulilatvoistani, vaan nimittää niitä kumikukiksi. Minulla nämä kukka- ja suojaruukut on vähän tällaista yhteen sopimatonta kierrätyskamaa. Minun silmäni näkevät lähinnä vaan sen kasvin.

Noista viherkasveista jäi yli ruukkuja, joten kylvin niihin jo vähän siemeniä. Isossa ruskeassa ruukussa on kaktuslajitelma, saas nähdä itääkö/kasvaako. En ole koskaan kasvattanut kaktuksia siemenestä. Kahdessa keskikokoisessa ruukussa on paprikaa ja chiliä. En juuri koskaan ehdi saada satoa paprikasta, joten ajattelin aloittaa nyt aikaisin. Joskus olen kaivanut paprikat kasvihuoneesta ruukkuun ja tuonut syksyllä sisälle. Siten on joskus tullut vähän satoa. Pikkuruisessa ruukussa, jonka suojaruukkuna on kakkuvuoka, on rucolaa. Lähinnä siksi, että kokeilen vieläkö siemenet itävät. Olen ne itse kerännyt monta vuotta sitten. Rucolaa olen joskus kasvattanut jo aika aikaisin ikkunalaudalla. Minusta siinä on ihana maku.

Tänään kävin ostamassa koottavan varastohyllyn, jonka isäntä lupasi koota yhden ikkunan eteen. Laitamme siihen sitten taimet kasvamaan. Metallisen hyllyn voi sitten purkaa kun taimikasvatus on ohi. Piti miettiä uusi taimikasvatus paikka kun esikoinen on muuttanut viime syksynä omaan huoneeseensa. Tähän asti se huone on toiminut taimikasvattamona. Rautakaupassa oli myös vihannesten siemeniä ja pakkohan minun oli katsoa valikoima ja sieltä tarttui viidakkokurkun siemeniä. Ihan uusi tuttavuus. Nimen ole kuullut, mutten ole edes nähnyt koko kasvia aiemmin. Jännittävää aikaa uusi kasvukausi ja sen suunnittelu kun ei tiedä mitähän uutta laittaisi ja mikähän mahtaa onnistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...