lauantai 17. joulukuuta 2011

Rätti-innostus ja jouluvalmisteluja

Olen iltaisin vähän neulonut ja kun ei nyt ole sen kummempaa inspiraatiota mihinkään isompaan niin olen tehnyt puuvillalangasta rättejä. En ole oikein koskaan neulonut mitään kuvio neuleita, joten niitä on aika kiva opetella räteissä. Löysin hyllystäni 7-8-luokkalaisille suunatun oppikirjan vuodelta 1980, Tekstiiliopas 1 Lankatyöt. Siitä löysin kuvio-ohjeita ja paljon muutakin kivaa, jota ehkä joskus voisin opetella. Aluksi kuvioihin tuli virheitä paljon ja rätin reunat eivät tulleet ihan suoriksi, mutta harjoitus näköjään tuottaa tulosta :) Ehkä minä vielä opin neulomaan vielä!

En tiedä, ehkä nämä päätyvät joululahjoiksi. Pitää vähän miettiä kenelle antaa, kaikki eivät ehkä innostu aina "hörhölahjoistani" :D

Olen jo aika kauan sitten neulonut ensimmäiset tiskirätit, mutta ne ovat olleet sellaisia ihan tavallisia ainaoikeinneuleita. Minusta nämä puuvillasta neulotut rätit on tosi hyviä. Kannattaa minusta pestä ne ennen käyttöä, koska niiden imukyky ei ihan uutena ole paras mahdollinen. Imukyky vain paranee pesujen myötä. Pesen rätit muun 60 asteen pyykin mukana ja joskus jos on jotenkin hygieenisyys arveluttanut tai pyykkiin jäänyt ummehtunut haju (joskus oikein sateisina aikoina, kun ei pyykki kuivu moneen päivään) olen keittänyt rätit kattilassa ja johan ovat raikastuneet. Täytyy sanoa, että minulla oli ennen kokeilemista vähän ennakkoluuloja, mutta ei enää.

Jouluvalmistelut etenevät pikkuhiljaa. Joka päivä olen siivonnut vähän jotain ja vienyt ehkä kymmenen muovikassillista turhaa tavaraa kirppikselle. Kirjoja, vaatteita ja kaikkea epämääräistä tarpeetonta pikkusälää. Hävettää tunnistaa itsessään hamsteri. Puolustaudun sillä, etten ole muka ehtinyt järjestellä, kun on ollut muita kiireitä, mutta liekö ihan koko totuus.... Vapauttava tunne kun pääsee rojusta eroon. Myös kierrätyspisteen säiliöt, oma roskis ja keskuslämmitysuuni ovat tulleet hyvin ruokituiksi :D Siivoaminen ei ole lempipuuhaani, yleensä vastenmielinen välttämätön paha, mutta täytyy myöntää, että voi se olla myös palkitsevaakin, kun näkee työnsä tuloksen.

Myös joulun ruuat valmistuvat pikkuhiljaa. Laitoimme tänään joulukinkun raikkaaseen veteen likoamaan. Se on ollut tönkkösuolassa. Pitää vaihtaa välillä uutta raikasta vettä, että saisimme kinkusta sopivan suolaisen. Olisi harmi, jos se olisi syömäkelvottoman suolainen. Keitin tänään myös porkkanasosetta porkkanalaatikkoa varten. Jospa huomenna paistaisi laatikot. Pojat haluaisivat piparkakkutalon, saa nähdä saammeko aikaiseksi tehdä. Päätin, etten stressaa joulusta, teen vaan sen mikä tuntuu kivalta. Jouluostokset on onneksi tehty. Kaupoissa kiertely ei varsinaisesti ole lempipuuhaani, varsinkin tavaratalot ovat ahdistavia. Onneksi niitä ei olekaan kuin 50km päässä lähimmät.

Perjantaina muuten aloitin loman. Kuukausi vuosilomaa ja sitten jään äitiyslomalle. Vapauttava tunne sekin kun ei tarvitse ajatella töihin menoa :)

1 kommentti:

  1. Täälläkin siivoiltu pikkuhiljaa. Eilen keräiltiin poikien kanssa paketillinen meille tarpeettomaksi jääneitä lastenjuttuja Joulupata-keräykseen. :)

    Ihanaa viimeistä adventtia! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...