sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Yrttienkeruupäivä

Keräsin kattilan puolilleen juhannusruusun terälehtiä. Tämä taitaa olla kolmas kesä kun keitän ruusuvettä. Olen joskus ohjeen löytänyt Kotimaiset kasvikset- nettisivuilta. Ruusun kukasta otetaan vain puhtaat terälehdet. Lisätään kattilaan sama määrä terälehtiä ja vettä ja keitetään hiljalleen kunnes väri on liennut veteen (koskee lähinnä punaisia ruusuja, juhannusruusustakin kyllä liukenee hieman kellertävää) eli n. 10 min. Laitetaan viileään yön yli tekeytymään. Seuraavana päivänä siivilöidään ja pullotetaan puhtaaseen pulloon. Säilytetään viileässä. Säilyy n. 2 viikkoa. Aivan ihanaa kasvovetenä. Voi käyttää myös esim. leivonnaisten maustamiseen.


Keräsin myös vähän salaattia, sitruuna melissaa, minttua, ruohosipulia ja retiisiä ruualle.

Tämä sivusto suuressa viisaudessaan käänsi tämän kuvan näin enkä osaa sitä oikaista. No siinä on ne salaatin retiisit ja muut tarpeet. Ja toisessa kattilassa on vähän pinaattia, nokkosta, hyvänheikinsavikkaa ja mangoldia, jotla ryöppäsin pakkaseen "pinaatiksi".


Kuivurissa kuivailin tänään mesiangervoa, nokkosta, siankärsämöä, poimulehteä ja vuohenputkea. Monta kurkkukipua ja alkavaa flunssaa selätin viime talvena(kin) mesiangervoteellä, jossa oli mukana myös minttua ja ihan vähän malvaa. Muistathan, että kerättävät yrtit täytyy tuntea ja tuntea myös esim. omat allergiat. Mesiangervo esim. ei käsittääkseni käy, jos on asperiinille allerginen, koska siinä on sitä salisyylihappoa. Eikä sitä muutenkaan saa käyttää liikaa, vaikkei olisi allerginenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...