torstai 19. toukokuuta 2011

Keittiössä

Oman pihan kasvit aina innostavat kokeilemaan uusia reseptejä. Tällä viikolla paikallisessa sanomalehdessä oli raparperichutneyn ohje, jota oli pakko kokeilla:

3-4 raparperin vartta
2 sipulia
1 chili
1 rkl raastettua inkivääriä
4 rkl hunajaa
1 tl jauhettua neilikkaa
suolaa

Kaikki vaan paloitellaan ja haudutetaan pehmeiksi keskenään. Ihan tosi hyvää oli makaronilaatikon kanssa. Ohje suositteli grillatun lihan lisukkeeksi. Nytpä tiedän mihin raparperia jatkossa käytän.


Monena keväänä olen tehnyt Louhisaaren juomaa ja äsken laitoin sitä tulemaan. Se tehdään kuten tavallinen sima, mutta mausteeksi tulee mustaherukan lehtiä. Ohjeessa n 400g tuoreita lehtiä 5 litran satsiin. En minä niitä kuitenkaan mitannut niin tarkasti. Nyt tein fariinisokerista, joskus olen tehnyt ihan tavallisesta, enkä ole laittanut siihen rusinoita, niinkuin vappusimaan. Yhtenä keväänä tein myös voikukkasimaa. Se oli hyvää, mutta voikukkien nyppimisessä oli minusta liian iso työ.

Innostuin paistamaan myös vuokaruisleipää, vaikken ole leipää syönytkään kohta kuukauteen ja hapanleipä närästää ihan älyttömästi. Lähinnä kai siksi, että juuri säilyisi hengissä. Hyvää tämä on, oikealla juurella tehtyä ja tähän tulee monta desia auringonkukan ja pellavan simeniä ja ihan pikkuisen lähinnä vain sitkon vuoksi vehnäjauhoja. Löytyy varmaankin terveysleivän nimellä googlettamalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...